Teemme päivittäin töitä myös puhtaan ympäristön puolesta
Laatu- ja työsuojelujärjestelmämme perustuvat voimassaoleviin standardeihin, samoin ympäristöjärjestelmämme. Tämä näkyy sekä pyrkimyksenä vähentää päästöjä ilmaan yhä kehittyneempiä suodattimia käyttämällä että jätehuollon jatkuvana kehittämisenä. Valuprosessin aikana käytetty hiekka esimerkiksi puhdistetaan uudelleen käytettäväksi nykyaikaisin menetelmin. Hiekan puhdistus ja kierrätys säästää ympäristöä. Pitkällä viiveellä ajatellen hiekankierrätys minimoi hiekan kuljetuksesta ja keruusta syntyviä kustannuksia.
Yhteistyössä Satafood Kehittämisyhdistys ry:n kanssa valmistui v.2004 yrityksen ympäristökatselmus, jonka tulosten perusteella kehitetään jatkuvasti yrityksen ympäristötoimia.
TKK:n Valimotekniikan laboratoriolla teetettiin keväällä 2005 selvitys sulaton päästöjen vähentämiseksi ja sen pohjalta suunnitellaan kupoliuuneille paras mahdollinen suodatustekniikka.
Osallistumme Harjavallan kaupungin ilmanlaadun seurantaan yhdessä Suurteollisuuspuiston yritysten ja harjavaltalaisten valimoiden kanssa.
Yhdessä Satafood kehittämisyhdistys ry:n ja TKK:n valimotekniikan laboratorion asiantuntijoiden kanssa valmistelemamme uusi ympäristölupahakemus on käsiteltävänä Lounais-Suomen ympäristökeskuksessa.
Puhdas ympäristö on meidän kaikkien etu.



